Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eläinlääkäri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eläinlääkäri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. lokakuuta 2013

Eläinlääkärissä osa jotain

Meillä alkoi tänään aamu sillä, että Mökö tyhjenteli hyvin tehokkaasti vatsalaukkunsa sisältöä oksentamalla. Vielä pitkälle senkin jälkeen, kun vatsa oli tyhjä.

Tuntuu olleen nyt rytäkässä muiden kissoilla ties ja mitä sairauksia, joten itku kurkussa ajattelin, että no niin, nyt on meidän vuoro sitten. Tartuin siis puhelimeen ja yritin soittaa kaupungin pieneläinklinikalle. Useita kertoja ja turhaan. Puhelimet tuuttasi varattua ja ainut, josta pääsin läpi puhelintunnin aikana, oli päivystysvapaalla. Soittelin sitten pariin muuhun paikkaan (ja sain jätettyä kaupungin pieneläinklinikan yhdelle eläinlääkärille soittopyynnön ja soittikin melkein heti takaisin). Kolmessa vai neljässä paikassa kaupungin pieneläinklinikka mukaanluettuna ei ollut antaa aikoja tälle päivälle, mutta kehoittivat soittamaan muualle. Muuten olisi kissaa voinut seurailla kotona, mutta moni eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kun on perjantai niin parempi tutkia, kun viikonloppu tulossa.

Sain sitten vihdoin ajan yhdelle klinikalle ja jännityksellä sinne lähdettiin. Siinä vaiheessa Mökö piristyi sen verran, että konsertoi kovasti kantokassissa. (Mökön muuten sai kantokassiin ihan noin niinku laittamalla. Toisin kuin muut meidän kissat.) Klinikallakin vähän vielä piti ääntä esitellä. Melko hyvin antoi eläinlääkärin tutkia itsensä.

Uusi kantokassi pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin. Ja sai kehuja klinikalla! :D

Suusta löytyi rakkuloita, muuten kaikki ok. Syytä rakkuloille ei tiedetä, tietenkään. Mökö sai pahoinvointilääkettä piikillä ja mä sain mukaan kotona annettavaksi tabletteina ja lisäksi vatsansuojalääkettä. Mökö sai myös oman ruokavalion viikonlopuksi ja pojat sai eläinten viikon kunniaksi 1,5 kilon raksupussin. Mökökin tosin ehtii vielä raksuista nauttia, kunhan toipuu. Jos viikonlopun aikana ei parane niin maanantaina pitää heti aamusta ottaa uudelleen yhteyttä ja varata uusi aika. En ole aiemmin käynyt tuolla pieneläinkinikalla, vaikutti tosi mukavalle paikalle.

Rapsutuksia potilaalle


Nyt on sitten erikoisjärjestelyt kotona, ettei muut syö Mökön ruokaa ja ettei Mökö syö muiden ruokaa. Onneksi alkoi ruoka maistua ja nauttii nyt olostaan tuolla makkarissa suljetun oven takana rauhassa nukkuen. Taitaa olla väsynyt kissakin. On väsynyt omistajakin.

Minun pieni (...) tyttönen. <3


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Eläinlääkärissä

Tällä kertaa pääsimme eläinlääkäriin. Tosin vain yhden kissan kanssa.

Useampi tunti ennen varattua aikaa aloin kyttämään, milloin Pikku-Mökö ja Luigi nukahtaisivat. Pikku-Mökö sitten asettuikin nukkumaan. Mies sai napattua kissan syliin ja kävivät kovan taistelun kantokoppaan menemisestä. Mies voitti. Ja siinä vaiheessa oli jo ilmiselvää, että Luigia ei enää kiinni saa.

Pikku-Mökö mellasti sen verran kopassa, että päätettiin kiikuttaa se jo autoon ja käydä asioilla aikaa odotellessa. Autossa kissa makoilikin rauhallisesti (pienessä paniikissa) paikallaan.

Eläinlääkärissä rauhoitusaineen pisto sujui hyvin. Eläinlääkäri sanoi, että jotkut rupeaa rimpuilemaan pistosta, kun aine kirvelee jonkin verran, mutta Pikku-Mökö oli ihan kiltisti paikoillaan ja pian nukahtikin sitten. Toimenpiteen ajan odottelimme odotushuoneessa ja pian pikkuinen tuotiinkin sitte jo takaisin, eihän siinä kauaa kestä.

Kotona Pikku-Mökö sai jäädä koppaan heräilemään, kansi vain otettiin pois. Pissathan tuli alle, onneksi oli pyyhe alla. Aika pitkään poikanen nukkui. Vähän heräilyn merkkejä alkoi olla pari tuntia kotiutumisen jälkeen, mutta ei edes yrittänyt silloin vielä liikkeelle. Jonkin ajan kuluttua sitten hoiperteli ensin noin puolitoista metriä kantokopalta ja nukahti. Myöhemmin vähän lisää ja pääsi kömpimään sohvallekin. Oli se niin reppana rakas. <3

Siitä pikkuhiljaa alkoi piristymään (itse en enää ollut kotona) ja kuulemma pian alkoi olla jo ennallaan.

Piki tarkistelemassa potilasta

Vartiohommissa

Sohvalla nukkumassa

<3
Luigihan oli melko paniikissa vielä illallakin. Vaikkei itse edes mihinkään joutunut. Saa nähdä, milloin se saadaan vietyä.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Eläinlääkärireissu - tai sitten ei.

Meidän oli tarkoitus pentujen kanssa mennä eilen eläinlääkäriin. Tehosterokotukseen + leikkaukseen.

Piki pummasi ruokaa urakalla, koska pentujenhan piti olla syömättä. Eli en siis mitenkään voinut valvoa, etteikö pennut olisi päässeet ruokapaikalle. (Tai no joo, jos oisin teljennyt ne esim. makkariin tai kylppäriin, mutta...)

Mielestäni hyvissä ajoin, 45 minuuttia ennen aikaa, ruvettiin kokeilemaan, saisiko kissat koppaan. Ei. Ei kumpaakaan. Luigi oli aivan paniikissa. Pikku-Mökö melkein meni halpaan, kun heitteli leluja koppaan. Mut kumpikaan ei päästänyt ihmistä lähelleen.

Lopulta oli peruttava aika. Pitää varata uusi ja aloittaa aiemmin kopittaminen. Yrittää keksiä jotain huijauskeinoja. Viimeksi sujui yllättävän hyvin niin ei käynyt mielessäkään, että nyt olisi tällainen show, ja viimeksi kuitenkin yksin olin hoitamassa hommaa.

Noin vartti ajan perumisen jälkeenhän tilanne oli tämä.

Pikku-Mököä sai käydä silittelemässä täysin vapaasti ja sen olisi saanut tuosta syliin ja kantokoppaan... Myöhäistä se siinä vaiheessa oli, sitä paitsi se oli syönyt jo.

Tunsin itseni koko illan epäonnistuneeksi kissanomistajaksi, täysin toivottomaksi, itkinkin vähän ja epäilin, etten saa näitä ikinä enää eläinlääkäriin. Nyt on vähän parempi mieli, ja eiköhän se onnistu ensi kerralla, kun nyt tietää, mikä voi olla tilanne.

PS. Pennut punnittiin toissapäivänä. Luigi 3,5 kg ja Pikku-Mökö 4,8 kg.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pentujen ensimmäinen eläinlääkärikäynti

Tänään vihdoinkin sain pennut eläinlääkäriin ensimmäiselle rokotukselle. Yleensähän kissoille annetaan ihan pentuna (noin 12 viikkoisena?) ensimmäinen rokote, mutta eihän se näiden villikattien kanssa ole onnistunut. Hieman epäilytti onnistuminen nytkään, kun pojilla on ikää jo huimat 7 kuukautta.

Kaverilta kävin hakemassa toisen kantokopan lainaan. Helpompi saada pennut eri koppiin kuin yrittää samaan saada ilman, että toinen livahtaa pois. Päivällä sitten katselin, kuinka pennut alkoivat rauhoittua hiljalleen päivälevolle, ja ajattelin homman menevän just niinkuin olin suunnitellut. Kello alkoi lähestyä "pakkaamisaikaa".

Ovikello soi ja kissat hävis sen siliän tien piiloihinsa. Ovikellohan siis on yksi maailman pelottavimmista äänistä. Ehdin jo kirota mielessäni, et siinäpä ne suunnitelmat, taitaa siirtyä ell-reissu.

Kissat kömpi piiloistaan esiin sillä aikaa, kun itse kävin suihkussa. Mut ei puhettakaan, että ne ois menneet takaisin lepäilemään. Olivat taas pirteitä kuin peipposet. Kerrankin minulla oli tuuria matkassa, ja Luigi (pojista arempi) sattui sopivasti minun ja toisen kantokopan väliin, jolloin tyrkkäsin vaan Luigin sisälle ja luukku kiinni. Henkäilin helpotuksesta - hommahan kävi helpommin kuin kuuna päivänä ajattelin! Muutaman kerran Luigi pyöri kopassa ihmeissään ympäri ja sitten asettui istuskelemaan ja katselemaan, et mitäs hittoa nyt tapahtuu. Pari herkkunappia annoin koppaan "palkinnoksi".

Sitten Pikku-Mökö. Juu tiedättehän, että kissat eivät ole tyhmiä. Pikku-Mökö ei todellakaan päästänyt minua lähelleenkään. Aina kun olin saamassa kissasta kiinni, se juoksi jo toisella puolella asuntoa. Yritettiin leluilla, herkkunapeilla, ruualla, seuraamisella. Istahdin sohvalle kiroamaan vähän ääneenkin (kello alkoi jo lähestyä lähdön aikaa). Sillä aikaa Pikku-Mökö kömpi vapaaseen koppaan ja asettui makaamaan. Kiiruhdin todella nopeasti kopan luokse - luukku kiinni. JES! Ei riehaantunut Pikku-Mökökään sen kummemmin siitä, että joutui suljetuksi koppaan, makoili vaan rauhassa.

Autoon kannettaessa kumpikin hieman mylläsi kopassaan, mutta autossa taas molemmat rauhoittuvat makoilemaan. Hipihiljaa paikoillaan makasivat koko matkan. Olin varautunut kunnon huuto-orkesteriin. Ehkä ne olivat molemmat niin peloissaan.

Eläinlääkärin odotusaulassa myös olivat rauhallisina. Luigi jopa uteliaana kopan aukkojen läpi katseli ihmisiä ja koiraa. Minulla pyöri puolestaan päässä mielikuva, jonka olin yhdistänyt eläinlääkärireissuun jo parin kuukauden ajan. Eläinlääkärin huoneessa kimpoilisi hetken kuluttua kissanpentu seinästä seinään ja lattiasta kattoon täysin paniikissa. Mutta mitä vielä - molemmat makasivat paikoillaan. Piikistä eivät tuumanneet mitään ja oikeastaan täysin turhaan pidin edes kiinni kummastakaan (tosin hyvä se on pitää varmuuden vuoksi).

Luigi sai rähmiviin silmiinsä silmätippareseptin, kumpaakin pentua kehuttiin hyvänkokoiseksi ja kuukauden päästä tehosterokotukseen ja pallien poistoon. Automatka vielä kotiin samalla kaavalla kuin eläinlääkäriin päin. Kotona luukut auki ja molemmat kissat säntäsivät kopastaan maha maata viistäen sohvan alle. Luigi edelleen piilottelee, mutta Pikku-Mökö on jo oma itsensä.

Sellainen päivä pennuilla. Saa nähdä, saanko ikinä anteeksi tämän törkeän temppuni. Ja miten sujuu kuukauden kuluttua... Ja miten onnistuu silmätippojen antaminen Luigille.

PS. Ketä me olemme -lehdeltä löytyy lauman lyhyet esittelyt kuvineen.