sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Uusi kamera - uusia kuvia!

Rakas kameramme... ööö mieheni kamera... tuli tiensä päähän aivan yhtäkkiä tavallisena päivänä. Ei vaan mennyt enää päälle. Ei ollenkaan. Ja kyllä, kameraa yritettiin ladata, katsottiin, että akku on kunnolla kiinni ja vähän taidettiin ravistellakin. Ei mitään.

Uusi kamera tietysti tarvittiin, koska kyseinen kapistus oli ainoa digikamera. Ja koska minä tarvitsen luonnollisesti kameraa neuletöideni ja kissojen kuvaamiseen. Se on Tärkeää. :D (Oli tuskaa aika ilman kameraa, kun juuri sain testineulontalapasetkin valmiiksi ja olisin kovasti halunnut lähettää suunnittelijalle heti kuvat.)

Lauantaina sitten kävin ostamassa uuden kameran. Canon Powershot S100 muutti meille. Vääränvärisenä. Kamalan pieni se on verrattuna vanhaan G3:seen. Omituinen. No. Jatkan samaa linjaa kuin tähänkin asti. Auto-asetuksella ja kunhan niistä nyt jotain selvää saa. :D

Nämä kuvat ovat miehen ottamia.

Mökö



Ja sitten Mökö taas tapansa mukaan alkoi hermostua kuvien räpsimiseen.

Luigi rähmäsilmä

Peloittava Piki
Pikku-Mököä nyt vähän syrjitään. Mutta kun ei siitä saanut kuvaa. Mies yritti mutta kuvaushetkellä Pikku-Mökö oli jo toisella puolella asuntoa.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Pienen kissan elämä on jännää

Meillä on lauantaisin saunavuoro. Sauna on suoraan alakerrassamme ja meidän keittiön ja olkkarin ikkunoista näkee saunan parvekkeelle. Saunassa oltiin tänäänkin. Löylyjen jälkeen menin saunan parvekkeelle tupakalle. Pikku-Mökö sattui olemaan keittiön ikkunalla.

Kyllä oli pieni kissanpoika ihmeissään! Se tuijotti koko sen tupakan ajan tiiviisti meitä ikkunasta. Kun lähdin takaisin saunaan, se kääntyi katsomaan perään, että mihis se akka nyt meni. Ja saunalta kun tultiin kotiin, tuijotti taas oikein tarkkaan meitä, kääntyi oikein kiipeilypuussaan paremmin päin. :D

Vähän kuvia raitapaidoista.

Mökö ja Pikku-Mökö



keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Leppoisa aurinkoinen päivä

Onnistuin kerrankin hyvään aikaan napsimaan kissoista kuvia. Kissat makoilemassa, ikkuna lähellä, pihalla aurinkoista. :D



Kerällä (oli paremmin hetkeä ennen kuvausta)

Vä-syt-tää

Huoh

Pörrrrhhhhh

Hei voitko nyt mennä sen kameras kanssa?!


Kanansiipiä ei syöty. Niitä ois vielä puoli pussillista pakkasessa, ja niitä on yritetty tyrkyttää raakana ja kypsänä.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vierailuja ja muuta löpinää

Luigilla oli rankka pääsiäinen. Meillä kävi vieraita, peräti oikein kahtena päivänä. Lauantaina serkkuni kävi tuomassa mulle kerijälaitteen ja vyyhdintelineen ja juotiin kahvit. Sunnuntaina anoppi ja appiukko pyyhkäisivät yllärivierailulle.

Luigiahan vieraat ei nähneet. No, häntä näkyi välillä sohvan alta. Pikku-Mökön anoppi näki pikaisesti. Mököä anoppi sai jopa rapsutella (kunhan ensin hain neidin verhon takaa piileksimästä). Pikiä ei näkynyt.

Luigille vierailut oli niin rankkoja, että sillä kesti aina useampi tunti ennenkuin uskaltautui pois sohvan alta. Pieni raasu.

Luigihan ei edelleenkään minulle oikein lämpene (ell-reissun ja silmätippojen takia). Kyllä se juustoa tulee aamulla yövuoron jälkeen syömään, kun syön aamupalaleipiä. Seurailee minua, leikkii. Joskus antaa silittääkin. Mies sen sijaan saa silitellä ja ottaa syliinkin. Eihän se ehdi edes näistä minun suorittamista vääryyksistä toipua, kun kohta on jo seuraava eläinlääkärireissu. No, hitaasti hyvä tulee. Ei se toivoton tapaus kuitenkaan tuon arkuutensa kanssa ole.

Pikku-Mökö on paljon reippaampi. Kovin erilaisia voikin veljekset olla.

Tänään keittelin kissoille kanansiipiä (juu niitä ihan lemmikeille tarkoitettuja, eläinkaupasta ostettuja). Arvatkaa, onko niitä syöty. Nämä hienohelmat haluaa ruokansa pussista. Mökö sentään yhden kantoi olohuoneen matolle ja vähän järsi. Pitäskö nuo pilkkoa muka pienemmiksi? Ja kenties maustaa? Miehen maustetut hotwingsit sun muuthan houkuttaa ainakin Luigia melkoisesti.

Mitäs meille muuta. Eipä kai mitään. Tässä vielä muutama kuvanen tältä illalta. Kuvat taattua kännykkälaatua.

Pikku-Mökö tulee usein tuohon tuolille pyörimään ja kiehnäämään, kun ihminen menee keittiöön.

Mitähäh?

Luigi


lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kuvia taas

Meillä kaikki kissat kasvaa. Vanhemmatkin kerää nyt näemmä jotain vararavintoa. Pitäisi nyt yrittää olla tarkkana, etteivät rupea ihan älyttömästi lihomaan.

Mökökin muuten täytti maaliskuussa jo 9 vuotta! Synttärit meni ihan kokonaan meiltä omistajilta ohi.

Mut nyt kuvia eiliseltä. Valittelen jo etukäteen laatua, miehen jäljiltä kamerassa oli joku ihmeasetus päällä.

Pennut tuijottaa lelua ja Mökö pentuja

Luigin lempileluista yksi


Piki seuraa tarkasti Luigin leikkiä

Kaikki neljä kissaa samassa kuvassa

Luigi ja pöyhöhäntä (löyty kamerastakin tuttu ja turvallinen automaattiasetus tässä vaiheessa)

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tuoreita kuvia

Paparazzi yritti tehdä yllätyshyökkäyksen. Epäonnistui. Hetki ennen kuvanottoa Piki ja Pikku-Mökö makoilivat "sylikkäin" ja Piki pesi välillä Pikku-Mökön päätä. Kun kamera ilmestyi esiin, Piki pongahti samantien pois. 


Eli tulee ne hyvin toimeen, mutta kuvatodisteita asiasta ei hevillä heru. :D

Myös Luigi on molemmissa kuvissa.


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Luigin toipuminen retkestä

Eilinen eläinlääkärireissu oli lauman arimmalle, Luigille, melkein liikaa. Poitsuparka piilotteli pitkälle iltaan. Lopulta uskaltautu esille, mutta minua pelättiin. Jos yritin silittää, juostiin uudestaan piiloon. Toinen Ihminen kyllä sai silittää. Eli minä olen selvästi pahis.

Tänään päivällä Luigi myös pysytteli piilossaan, eikä päästänyt minua lähellekään. Tämähän oli erittäin loistavaa myös siltä kannalta, että Luigillehän lääkäri määräsi silmätipat (jotka hain tänään apteekista). Vasta kun tämä toinen talon Ihminen tuli töistä, alkoi Luigikin taas viihtyä näkösällä. Jep, kuten sanottua, minä olen paha paha ihminen.

Niin ne silmätipat. Luigi on nyt ne kerran saanut. On. Kyllä vaan onnistui. Miesihminen otti Luigin syliin ja toi luokseni, piteli Luigista kiinni ja minä tiputin tipat suunnilleen silmiin - siis ensin. Tais mennä puoli tuubia tippoja ensimmäisellä kerralla, ennenkuin sain osumaan silmiin. (Ai mikä mun ammatti olikaan...? Mut hei, ihmiset ei yleensä heiluttele päätään ja pistä vastaan, kun laitetaan tippoja silmiin!) Ja sitten äkkiä karkuun. Hyvästi suunnitelmani siitä, kuinka palkitaan herkkunapeilla kauhean toimenpiteen jälkeen.

Nyt Luigi on tässä iltasella nukkunut jo kiipeilypuussa rauhassa ja sainpa peräti silittää hetki sitten ilman, että Luigi olisi juossut karkuun.

Enää 19 kertaa silmätippoja.

Väsynyt ja uupunut - ja silmänympäryskin punottaa.